Yritys

Hellman Huutokaupat syntyi rakkaudesta keräilyyn. Sen perusti Kaj Hellman, joka järjesti ensimmäisen huutokauppansa vuonna 1977. 1990-luvulla Hellman Huutokaupoista muodostui suomalaisen filatelian ykköstapahtuma, jonne ystävät ja tutut ympäri maata kokoontuivat tapaamaan toisiaan. Erityisesti Hellman Huutokaupat on panostanut laatuun: jokainen myynnissä oleva kohde on paljon enemmän kuin lähtöhintansa arvoinen.

Vuonna 2010 Hellman Huutokauppojen tarinaa tuli jatkamaan Tatu Untinen. Hän oli perustanut oman yrityksensä, Suomen Filateliapalvelun, vuonna 1997. Yritys laajensi toimintaansa vuonna 2002 ostamalla legendaarisen Lape-luettelon, jota on julkaistu 1930-luvulta lähtien. Vuonna 2009 kustannustoimintaa laajennettiin ostamalla lehti Keräilyuutiset. Seuraavana vuonna tapahtui kaikkein suurin yritysosto, kun Kaj Hellman myi Filateliapalvelulle liiketoimintansa, mutta jäi edelleen huutokauppatalon palvelukseen asiantuntijatehtäviin.

2010-luvulla Hellman Huutokaupat on laajentanut toimintaansa myös muiden keräilyalojen tuotteisiin. Myyntiin on tullut laaja valikoima tuotteita, kuten design-esineitä, vanhoja kunniamerkkejä, numismatiikkaa, LP-levyjä, keräilyautoja, vanhoja leluja, kelloja, militariaa, puukkoja, koruja, ja sarjakuvalehtiä. Alati kasvavan liiketoiminnan tarpeisiin ei tahdottu enää löytää riittävän suuria vuokratiloja ja niinpä Hellman Huutokaupat teki vuonna 2017 suurinvestoinnin rakentamalla omat 600-neliöiset toimitilat Naantaliin.

Hellman Huutokaupat jakaa yhä ne samat arvot, jotka aikanaan nostivat sen alansa ykköseksi Suomessa ja myös merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi. Näitä arvoja ovat korkea laatu, hyvä palvelu ja tinkimätön rehellisyys, joilla ansaitaan asiakkaiden luottamus yhä uudelleen ja uudelleen. Yrityksen periaatteena on, että asiakkaiden kohteita ei osteta suoralla kaupalla, vaan kaikki tavara otetaan myyntiin huutokauppaan. Huutokaupassa vapaa kilpailu toteutuu parhaiten ja kohde hakee aina oikean markkinahintansa laajan ostajakunnan ansiosta.